Terveys

Hammashoidosta perittävät maksut

HAMMASHOIDOSTA PERITTÄVÄT MAKSUT

Hammashoito terveyskeskuksessa on maksullista 18 vuotta täyttäneille.

Hammashoitomaksut maksetaan pankkisiirrolla jonka saa mukaan hammashoitolasta.

Laskun voi maksaa myös Pelkosenniemen ja Savukosken potilastoimistoihin.

Peruuttamattomasta poisjäännistä peritään 15 vuotta täyttäneiltä 33,90 euron sakkomaksu varattua hoitoaikaa kohti. Jotta maksua ei peritä hoitoaika on peruttava hoitopäivän aamuna klo.8.00 mennessä, tekstiviestillä tai soittamalla hammashoitolan ajanvaraukseen numeroon Pelkosenniemi 040-5638425, Savukoski 040-5754432.

Suun ja hampaiston ehkäisevähoito on kaikille ilmaista.

Odottavilta vanhemmilta ei peritä maksua suun ja hampaiston kokonaistutkimuksesta.

Henkilölle, jolla on rintamasotilastunnus, rintama- tai veteraanitunnus tai todistus miinanraivaustehtäviin osallistumisesta, on hammashoito ilmaista 1.1.2012 alkaen.

Perusmaksuna kaikilta peritään 9,60 euron maksu käyntikerralta.

Perusmaksun lisäksi peritään tutkimus- ja hoitotoimenpiteistä seuraavat maksut (esimerkkejä tavallisimmista hoidoista);

Tutkimukset 6,20 – 27,50 €
Hammasröntgenkuva 6,20 €
Hoitoon liittymätön todistus tai lausunto 33,90 €
Puudutus/leukapuolisko 6,20 €
Hampaan poisto 13,80 - 56,40 €
Sylkitutkimukset/näyte 6,20 -13,80 €
Kiinnityskudossairauksien hoito/käyntikerta 6,20 - 80,40 €

Paikkaushoito:
1 pinta 13,80 €
2-3 pintaa 27,50 €
Kruunu 40,20 €
Paikkauksen tukitoimenpide(nasta, ruuvi) 6,20 -13,80 €
Alustäytepilari 27,50 €

Juurihoito/käynti
Juurikanavan lääkkeen vaihto 6,20 €
Juurikanavan avaus ja laajennus 13,80 – 40,20 €
Juuritäyte 13,80 – 27,50 €

Irtoproteesit leualta (arviohintoja)
Akryylirunkoinen 500,00 €
Metallirunkoinen 750,00 €
Proteesin pohjaus 170,00 €
Kruunut ja sillat hampaalta, väliosalta/kpl 500,00 €


Terveyskeskuksen hammashoidon kustannuksista ei saa KELA-korvausta.