Muutoksenhaku

 

Pöytäkirjaan ja päätökseen liitettävästä valitusosoituksesta ilmenee tarkemmin, miten ja mihin valitetaan

 

Kuntalain mukainen muutoksenhaku

Kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä niiden alaisten toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus tehdään kunnanhallituksen ja lautakunnan päätöksistä näille toimielimille itselleen sekä niiden alaisten toimielinten, jaostojen ja viranhaltijoiden päätöksistä kunnanhallitukselle tai asianomaiselle lautakunnalle.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen, kunnan jäsen sekä kuntayhtymän päätöksistä jäsenkunta. Asianosaisia ovat ne, joihin päätös on kohdistettu tai joiden oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen päätös välittömästi vaikuttaa.
Oikaisuvaatimus voidaan tehdä sekä tarkoituksenmukaisuus-  että laillisuusperusteilla eli jos vaatimuksen tekijä katsoo päätöksen olevan epätarkoituksenmukainen tai että

1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä;
2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa; tai
3) päätös on muuten lainvastainen.

Oikaisuvaatimuksesta on ilmettävä, mihin päätökseen haetaan muutosta ja millä perusteella. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Pöytäkirjaan ja päätökseen liitettävistä oikaisuvaatimusohjeista ilmenee tarkemmin, miten oikaisun hakeminen tapahtuu.

Kunnallisvalitus

Kuntalain mukainen muutoksenhaku

Kunnanvaltuuston päätöksestä sekä toimielinten oikaisuvaatimuksen johdosta tekemästä päätöksestä haetaan muutosta pääosin valittamalla hallinto-oikeuteen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, valitusoikeus on myös sillä, joka oli tyytynyt alkuperäiseen päätökseen.

Kunnallisvalitus, josta on ilmettävä, mihin päätökseen haetaan muutosta ja millä perusteella, on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen on se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen (päätös oikaisuvaatimusohjeineen) lähettämisestä.

Milloin oikaisua päätökseen haetaan kunnan jäsenen ominaisuudessa, oikaisuvaatimusaika lasketaan siitä, kun toimielimen pöytäkirja tai viranhaltijan päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. Pöytäkirjanotteen voi tilata ja tarkempia ohjeita saada asianosaisen toimielimen sihteeriltä tai päätöksen tehneeltä viranhaltijalta.

Pelkosenniemen kunnan toimielinten päätöksistä kunnallisvalitus tehdään:
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu, Käyntiosoite: Isokatu 4, Oulu.
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet .

Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 250 euroa.

Jatkovalitus:
Hallinto-oikeuden päätöksestä on valitusviranomainen korkein hallinto-oikeus, jolle on valitettava 30 päivän kuluessa.

Hallintokantelu

Erityislakien eli muiden kuin kuntalain mukainen muutoksenhaku.
Tällaisia erityislakeja on esim. koulu-, sosiaali- ja terveys- sekä ympäristötoimessa.

Hallintokantelun voi tehdä kuka tahansa kansalainen ja ilmoitus tehdään:
kunnan toimintaa valvovalle aluehallintovirastolle tai valtioneuvoston oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Hallintokantelulla tarkoitetaan ylemmälle viranomaiselle tai yleistä hallinnon laillisuusvalvontaa harjoittavalle viranomaiselle (valtioneuvoston oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies) tehtyä ilmoitusta siitä, että on tapahtunut virheellinen virkatoimi. Hallintokantelun voi tehdä kuka tahansa kansalainen. Sille ei ole asetettu määrämuotoja eikä kantelun tekemiselle ole määräaikaa.

Hallintovalitus

Erityislakien eli muiden kuin kuntalain mukainen muutoksenhaku

Kunnan viranomaiset tekevät erityisesti lautakunta- ja viranhaltijatasolla paljon päätöksiä erilaisten erityislakien nojalla. Tällaisia erityislakeja on esim. koulu-, sosiaali- ja terveys- sekä ympäristötoimessa. Erityislakien muutoksenhakusäännökset, jotka ovat hyvin vaihtelevia, menevät kuntalain muutoksenhakusäännösten edelle.

Valitusmuotona erityislaeissa on usein kunnallisvalituksen sijasta hallintovalitus, jonka tekemistä ei ole rajattu laillisuusperusteisiin, vaan sen voi tehdä myös tarkoituksenmukaisuusperusteella eli sillä perusteella, että päätös on valittajan mielestä epätarkoituksenmukainen.

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksiannosta, jollei toisin ole säädetty.

Pöytäkirjaan ja päätökseen liitettävistä muutoksenhakuohjeista ilmenee tarkemmin, miten muutoksen hakeminen tapahtuu. Erityislakeihin saattaa sisältyä muutoksenhakukieltoja.
Monet erityislait sisältävät säännöksiä valituksen tekemistä edeltävästä kyseisen lain mukaisesta oikaisuvaatimusmenettelystä. Tapauksesta riippuen myös kuntalain mukainen oikaisuvaatimus saattaa tulla kysymykseen.

Hallintovalituksen voi tehdä vain asianosainen eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Erityislakien mukainen muutoksenhakujärjestelmä ei tunne kuntalain mukaista kunnan jäsenen kansalaisvalitusoikeutta.

Muutoksenhaku hankinta-asiassa

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. Valittaminen on mahdollista, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 §:n mukaiset kynnysarvot. Markkinaoikeuteen voi valittaa tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee. Valitus on tehtävä pääsääntöisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi lisäksi tehdä hankintayksikölle kirjallisen vaatimuksen hankintaoikaisusta. Hankintaoikaisun voi tehdä myös niin sanotuissa pienhankinnoissa, jotka eivät muutoin kuulu hankintalain soveltamisalaan. Oikaisua on vaadittava 14 päivän kuluessa siitä, kun oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.

 

Oikaisuvaatimus toimitetaan:
Pelkosenniemen kunta
Asianosaisen toimielimen nimi
Postiosoite: Sodankyläntie 1 A, 98500 Pelkosenniemi
Aukioloaika: arkipäivisin klo 9:00 – 15:00
Sähköposti: kirjaamo@pelkosenniemi.fi

 

Muut linkit:
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Korkein hallinto-oikeus
Eduskunnan oikeusasiamies
Laki tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista
Kuntaliitto
Laki julkisista hankinnoista