Yrittäjäksi Pelkosenniemelle

 

Haluamme yrityksesi menestyvän

Meillä Pelkosenniemellä on tilaa uusille yrityksille. Matkailun osalta vetovoimaiset yritysalueet sijaitsevat lähellä Pyhätunturin kylää ja matkailukeskusta. Matkailu kasvaa Pelkosenniemellä kaksinumeroisilla luvuilla vuosittain eikä hidastumista ole näköpiirissä. Kehitämme kuntaamme myös matkailun ja kylien osalta kestävän kehityksen mukaisesti. Tarvitsemme alueelle innokkaita ja vastuullisia uusia osaajia mukaan aktiiviseen yritysverkostoon. Tule menestymään Pelkosenniemelle

Hyvät julkiset yhteydet ja kaupalliset palvelut helpottavat myös yrityksesi sijoittumista Pelkosenniemelle. Meillä löytyy myös tiloja teollisuusyrityksille Pelkosenniemen kirkonkylältä sekä myös muualta kunnasta. Biotalouden, maanviljelyyn tai luonnontuotteiden kehittämiseen meiltä löytyy hyvät mahdollisuudet ympäröivän luonnon voimavaroja hyödyntäen. Pelkosenniemen kylät tarjoavat myös hienot puitteet yritystoimintaan. Kylämatkailuun tarvitaan lisää uusia toimijoita ja asukkaita. Mikäli haluat toimia vaikkapa etäyhteyksillä luonnonrauhasta ja kauniista miljööstä voimavaroja saaden, on Pelkosenniemen kylillä sinulle ja yrityksellesi paljon annettavaa.

Me haluamme auttaa yritystäsi menestymään Pelkosenniemellä. Elinkeinopalveluiden ja teknistenpalvelut tarjoavat yrityksellesi apua kehitys- ja kasvutoimintoihin, yrityksen perustamiseen, yhteistyökumppanien etsintään ja tarkoituksenmukaisten tilojen löytämiseen. Räätälöimme palvelut yrityksesi tarpeisiin.

Pelkosenniemellä yrittäjiä tukevat myös Pelkosenniemen yrittäjät: https://www.facebook.com/Pelkosenniemen-Yritt%C3%A4j%C3%A4t-1448761938675185/

Visit Pyhä-Luoston (virallinen nimi Pyhä-Luosto Matkailuyhdistys ry) toiminnan tavoitteena on edistää Pyhä-Luosto matkailualueella toimivien yritysten yhteistoimintaa, lisätä alueen kansallista ja kansainvälistä vetovoimaisuutta ja tunnettavuutta matkailualueena sekä valvoa alueen matkailuyritysten ja kiinteistönomistajien yhteisiä etuja.

https://pyha.fi/yritys/visit-pyha-luosto

 

Ota yhteyttä niin mietitään mitä kaikkea voimme teille tarjota.

Elinkeinokoordinaattori

mika.tenhunen@pelkosenniemi.fi , 040 195 0488